Alkuvuodesta vuonna 2009, aloimme puhua koiran hankinnasta. Itselläni oli selvää, että rotu olisi sheltti. Onneksi avokilla ei ollut mitään sitä vastaan, joten shelttikennelien sivujen läpi käyminen alkoi. Toiveissa oli soopeli uros, joka pysyisi rotumääritelmän mittojen sisällä. Eräänä päivänä sitten saimme tietoomme, että Järvimaalla, Kennel Shandy's:iin oli juuri syntynyt kolme pentua O-pentueeseen ; trikkipoika, soopelityttö sekä soopelipoika. Soitimme kasvattajalle, joka kertoi soopelipojan olevan vielä vapaana ja samalla sovimme alustavan varauksen ja päivän kolmen viikon päähän, kun käymme pentua katsomassa. Puhelun jälkeen sähköposti täyttyi pentukuvista ja rakastuimme heti tummempaan soopelipoikaan.
Kolme viikkoa kului niin hitaasti, ettei mitään rajaa. Onneksi kasvattajan kanssa sähköpostittelimme sekä saimme pikkuisesta kuvia tietyin väliajoin. Kasvattaja kertoi arvelevansa, että pennustamme tulisi isokokoisin pentueesta. Silloin sillä ei ollut enään mitään väliä, halusimme vain nähdä pojan omin silmin.
Sitten koitti se päivä, kun lähdimme ajelemaan kohti Poria. Neljän tunnin ajomatka meni yllättävän nopeasti ja kohta jo kolkuttelimme omakotitalon ovea. Vastaan meitä tuli kasvattaja Sari, sekä Sani-emä. Sani oli todella kiinnostunut meistä ja sen häntä heilua viipotti iloisena. Siirryimme huoneeseen jossa pennut olivat. Siellä viipottivat 6 viikon ikäisiä shelttivauvoja kolme kappaletta. Soopelityttö Olivia oli näistä kaikista isokokoisin, trikkipoika Orlando kovaäänisin ja sitten oli tämä oman polkunsa kulkija soopelipoika Oliver.
Paljon en siitä tilanteesta muista, olin kumminkin aivan häkeltynyt ja samalla onnea täynnä! Ainoa asia, jonka muistan varmaan elämäni loppuun asti oli se, kun kasvattaja laittoi Sani-emän portin taakse siksi aikaa kun pennuille annettiin namipaloja. Orlando ja Olivia syöksyivät heti namien kimppuun mutta Oliver... Se otti herkkunsa, alkoi raahaamaan sitä ovelle ja pukkasi herkun äitinsä nenänalle, josta sitten Sani sen söi. Pikkuinen mammanpoika, se olisi se meidän penneli!
Varausmaksu maksettiin ja sovittii, että viikonpäästä tullaan uudestaan ja sillä kerralla Oliver lähtee mukaan kotiin. Noh, se viikko kului vielä hitaammin ja odotus oli niin kova, ettei nukkumisestakaan meinannut mitään tulla. Koko viikon laitettiin autoa kuntoon ja fiksattiin laatikkoa, jossa Oliver viettäisi kotimatkan. Sitten se päivä vihdoin koitti! Lähdimme jälleen ajelemaan kohti Poria.
Saman päivänä uuteen kotiinsa pääsi myös sisko Olivia, jonka uusi perhe oli sitä hakemassa samaan aikaan kun me Oliveria. Kasvattaja antoi pikkuisen Oliver pennun syliini ja sitten kirjoitettiin paperit ja saatiin viime hetken ohjeet ja pentupakkaus. Pikku Oliver laitetiin laatikkoon ja matka kohti kotia alkoi.
Muutaman minuutin Oliver vinkui, mutta sitten rauhottui äkkiä. Koitin sille vähän lelua heilutella, mutta siitä se ei ollut yhtään kiinnostunut. Pian pikkuinen simahti ja alkoi nukkumaan. Koko matkan pelkäsin, että kohta se pikkuinen pentu menee jotenkin rikki tai sille tulee liian kuuma tai tai. Pysähdyimme kerran vähän haukkaamaan raitista ilmaa ja sitten jatkoimme matkaa.
Vihdoin kotiin päästyämme Oliver asettui taloksi pissaamalla ensimmäiselle matolle ja siitä se sitten lähtikin. Ruoka alkoi maistumaan seuraavana päivänä ja leikkimään Oliver alkoi heti vähän ensin levättyään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit! :)