lauantai 7. joulukuuta 2013

Ensimmäinen rallytokokoe

Itsenäisyyspäivän ratoksi oli vihdoin kauan odotetun Kannuksen rallytokokokeen vuoro! Olin ilmoittanut Oliverin alokasluokkaan, vaikka ei ikinä olla edes mölleilemässä oltukkaan. Luotto koiraan ja meidän yhteiseen tekemiseen oli ehkä suurinta pitkään aikaan. Olin niin innoissani!

Alokasluokkaan oli ilmoittautunut 22 kappaletta koirakoita. Meidän numero oli vasta 19, joten rauhassa sai seurailla muiden suorituksia. Itse rata oli kiva, eikä ainakaan omasta mielestäni mitenkään vaikea. Eniten jännitin spiraaleita, joista oli tehty hieman hankalemmat. Muut tehtävät olivat ihan tuttuja ja kyllä me ne osattaisiin.

Ennen suoritusta ei minua jännittänyt yhtään, mikä oli todella harvinaista. Tästä syystä myös Oliver oli todella rauhallinen ja kun treenailin muutamia liikkeitä ennen kehään menoa se teki ne todella reippaasti. Jännitykseni nousi ensimmäisen kerran kun Oliver alkoi nuuhkimaan lattiaa. Sain sen kumminkin nopeasti mukaani ja rauhoituin. Seuraava jännityksen paikka oli toisen kerran oleva "koira eteen", jossa tuli kaikenlaista sähläystä; Oliver nuuhkaisi kylttiä ja kesti kauan ennenkuin sain sen oikeaan kohtaan eteeni. Loppu rata meni todella hyvin, en voi olla tyytyväisempi!




Ilokseni hämmästyin kun olimme viiden parhaan alokaskoirakon joukossa pisteillä 89 pistettä, eli hyväksytty tulos! Tuomarin kommentit olivat "olisit saanut paljon enemmän pisteitä ilman tuota tarpeetontakin houkuttelua", oho, en tiennyt sen olevan edes virhe! Tähän on ensikerralla kiinnitettävä huomiota. Pisteitä vähensivät myös kerran kiristynyt hihna, puuttellinen yhteistyö (nuuskimiskohdissa) sekä nuo houkuttelut ja se Oliverin kyltin nuuhkaisu. Erityisesti lämmitti arvostelulomakkeessa lukeva "Todella hienosti kannustuettu!". Olen niin ylpeä meistä, koska pääsee uudestaan?! ^^


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)