sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Oliverin luonnetesti 28.04.2013

Nyt on luonnestesti takanapäin. Rankka koitos niin Oliverillekin kuin mullekin, mutta hyvin ollaan jo toivuttu. Oliver esimerkiksi meni heti nukkumaan kun kotiin pääsi, joten ei sille sen suurempia traumoja  ilmeisesti tästä jäänyt. Kiitos todella paljon Sallalle joka pienestä nuhasta huolimatta lähti jännittämään ja kuvaamaan meidän suorituksen videolle! Jää tästäkin nyt sitten pysyvä muisto arkistoihin. 

Olimme koepaikalla tuntia ennen omaa vuoroamme, joten ehdimme hyvin seurata miten homma etenee. Oliverin rokotukset, siru ja panta tarkastettiin ja vein sen vielä pienelle pissatuslenkille ennen vuoroamme. Oliver oli oma pirteä itsensä ja todella malttamaton tekemeenä jotain. Pian saimmekin astella testipaikalle. Vuoromme alkuun tuomarit kyselivät harrastustaustastamme, kodistamme ja aikaisemmista kokemuksista. 

Koska suuriosa suorituksemme näkyy videolta, en ala sitä sen koomin läpi käymään. Itse huomasin Oliverin paineistuneen haalarin ja teräskanisterin jälkeen niin, että se olisi ollut jo valmis lähtemään kotiin. Pimeässä huoneessa se lopulta tuli mun luokse, mutta kyllä sitä piti kutsuakkin muutamaan otteeseen. Hyökkäyksen alaisena se varoitti kovaan ääneen, että tänne ei ole tulemista, mutta senkin turvallisesti mamman jalan takaa :D 
Kapulan kanssa vääntämistä en ottanut näihin videoihin ollenkaan, koska ei Oliver leikkinyt tuomareiden kanssa yhtään ja mulle sukan kanssa vain vähän murisi. Koko tilanne hämmensi sitä liikaa, eikä se leikkinyt niinkuin yleensä sukkaa vetää ja murraa.

Voi elämä mitä tappelua näiden videoiden kanssa! Mutta tässä ne viimein ovat!



Oikeastaan en yllättynyt Oliverin käyttäytymisestä kokeen aikana. Se oli juuri se Oliver, jonka tunnenkin, mutta silti oli mukava saada varmistus luuloilleni. Normaali elämässä se saattaisi toimia toisin muutamissa asioissa, mutta ei se meidän elämää mullistaisi.

Tuomarit olivat todella mukavia ja ammattitaitoisia, jonka takia mulle itselleni jäi todella hyvä mieli koko testitilanteesta! Lisäksi kattava palaute testin jälkeen oli enemmäin kuin toivottu! Eihän tuo pinkki luonnetestipöytäkirja kerro tyhmälle oikein mitään. Tykkäsin kovasti ja varmasti menisin toiste, mutta tuskin enään Oliverin kanssa vaikka ei sitä +75 pistettä saatukkaan. Voimme olla tyytyväisiä tähän ja suunnata kohti uusia haasteita! 

Testin palaute

-1 Toimintakyky: Pieni  -15
+1 Terävyys: Pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua 1
+1 Puolustushalu: Pieni 1
-1 Taisteluhalu: Pieni  -10
+1 Hermorakenne: Hieman rauhaton 35
+2 Temperamentti: Kohtuullisen vilkas 30
-2 Kovuus: Pehmeä -16
+2b Luoksepäästävyys: Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen 30
- Laukauspelottomuus: Laukausaltis
Yhteensä 56

väsynyt pieni luonnetestaaja
Illalla suunnattiin vielä talvikauden viimeisiin tokotreeneihin, joissa pidimme möllit. Näistä lisää myöhemmin, nyt nukkumaan!

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi!:) Liityin lukijaksi.En vain saan nuita luonnetesti videoita näkymään.Ilmoittaa vaan että tämä on yksityinen video.:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun huomautit! Olivat menneet yksityisiksi kaikki videot kun noita asetuksia säädin. Nyt pitäisi näkyä! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! :)