lauantai 15. joulukuuta 2012

Rally-tokon koulutuspäivä


Tänään päästiin sitten vihdoin tutustumaan lajiin nimeltä Rally-toko. Päivän mittainen kurssi piti sisällään teoriaa, lajin esittelyä, alokasluokan sääntöjen ja kylttien läpikäyntiä sekä lopuksi käytännön harjoituksia. Meitä ei ollut saapunu kurssille kun vaan neljä koirakkoa, joten jokainen pääsi harjoittelemaan paljon.

Ensimmäinen haaste tuli siinä vaiheessa, kun koiran piti tulla ohjaajan eteen istumaan. Oliver reippaana tokokoirana loi muhun kyseleviä katseita kun yritin sitä epätoivoisesti huitoa eteen. Kurssin pitäjän neuvojen avulla saimme hyvän vinkin harjoitteluun ja lopulta Oliver ymmärsi liikkeen juonen. Toki tätä pitää kunnolla vielä treenata kotona. Myös muita liikkeitä harjoiteltiin ja ne menikin todella hyvin kehujen ja aikaisemman tokopohjan avulla.


Jo käytännön harjoittelun alussa kiinnitin huomiota Oliveriin. Se oli todella vaisu, eikä yhtään oma pirteä itsensä. Nakeista ja kanakierteistä huolimatta, sitä ei kiinnostanut tekeminen vaan se suurinpiirtein laahasi mukana. Asta, joka oli myös mukana kurssilla, huomasi saman ja sanoikin ettei tuo nyt ole Oliver ollenkaan. Käytiin monta kertaa ulkona ja Oliver kyllä teki tarpeensa pari kertaa. Lopuksi se alkoi piristyä ja teki innokkaammin. Mysteeriksi jäi mikä herraa masensi, mutta nyt se on jo onneksi palautunut omaksi itsekseen.


Tykkäsin todella paljon tästä lajista, ja aivan varmasti tullaan tätä vielä harrastamaan. Kyltit kun vaan saa tulostettua, niin aletaan treenaamaan aloliikkeitä kuntoon ja jos hyvin käy niin yritetään kisaamaan helmikuussa. Niin kivaa tuo oli ja mukavaa vaihtelua tokoon. Olen koukussa!


4 kommenttia:

  1. Jeee :) Nyt vaan kylttien ankara tulostaminen :D Ja huhtikuussa sitten aloon!

    VastaaPoista
  2. Mäkin haluisin jollekkin kurssille, me ollaan vaan täysin itseoppineita. :D Ryhmätreenipaikka antaisi vaan niiiin paljon enemmän motivaatiota treenaamiseen, varsinkin nyt talven tullessa tokoilut on vähän jääneet...

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että tekin ootte löytänyt tän lajin! (: Meillä ekat kaksi kisatulosta hyväksyttyinä, vielä kolmas ja siirrytään luokassa eteenpäin.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)