sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Katsaus menneeseen ja tulevaan; Tavoitteet


Jälleen on vuosi vierähtänyt ja on aika katsahtaa menneeseen ja tulevaan tavoitteiden osalta. Tasan vuosi sitten listasin tavoitteet vuodelle 2012 ja ne olivat tällaiset:


Tavoitteet 2012

- Koirien ohittaminen lenkeillä paremmaksi
Kesän aikana huomasin monessa asiassa Oliverin "aikuistuneen". Treeneissä se oikeasti kuunteli mitä sille sanoi, eikä sillä ollut muutenkaan kamala kiire jokapaikkaaan. Tämä näkyi myös koirien ohittamisessa, jossa Oliver ei ollut heti vetämässä kun näki koiran. Kyllä se vieläkin on kiinnostunut vastaantulevasta koirasta, mutta ohittaa sen nätisti kun sille käskyn antaa. Jeij!

- Erkkarissa käynti
Erkkarissa tuli tosiaan käytyä Haukiputaalla. Tuloksena oli H. Oliver esiintyi todella upeasti ja olen siitä erittäin iloinen! 


- Muutama näyttely
Näyttelyitä kertyi vain se yksi ainokainen erkkari.

- Luonnetesti
Oltiin kyllä menossa, mutta sitten tuli kaikkea muuta ja plaah. Ei vain aika riittänyt tähän.

- Mätsäreitä ja möllejä
Mätsäreitä käytiin 13 kpl verran, paras tulos oli PUN1 BIS2. Mölleillä ehdittiin kanssa kivasti. 7 kpl möllitokoja parhaana tuloksena ALO1 184 pistettä. Mölliageja hypeltiin 6 kpl verran.

- Kisaaminen tokon alokasluokassa --> TK1?
Niikuin ehkä muistatte, ei meidän ensiesiintyminen tokon virallisissa mennyt mitenkään.. Ohjaaja jännitti, se siirtyi koiraan, eikä koira tehnyt mitään. ALO0, keskeytetty suoritus. Sitten menikin hetkeksi usko koko lajiin, ennekuin syksyllä kipinä treenaamiseen taas palasi ja sitä myötä taas innostus kisaamiseen.  




- Kaverit ja hauska tekeminen
Voi kuinka kiva vuosi olikaan tämän tavoitteen kanssa! Saimme paljon uusia yhtäviä ja näimme paljon vanhoja!






- Terveenä pysyminen
Terveenä ollaan pysytty, pieniä mahatauteja ja ripuleita lukuunottamatta. Käytiin myös peilaamassa silmät ja kuuntelemassa sydän virallisesti terveeksi! 

------


Lisäksi paljon muutakin tapahtui vuonna 2012.. Oliver oli ensimmäistä kertaa junnulainassa, löysimme uuden lajin rally-tokon, meidän suhteemme parani entisestään Oliverin kanssa.. Kaikkea kuitenkaan ei voi enään muistaa, mutta onneksi on tämä blogi niitä muistoja täynnä kun joskus haluaa niihin palata. Nyt on kuitenkin katsottava tulevaan ja listata uudet tavoitteet vuodelle 2013!

Tavoitteet 2013

- Kisaaminen tokon alokasluokassa -->TK1?
- AVO-liikkeet kuntoon
- Kisaaminen rally-tokon alokasluokassa --> RTK1?
- Luonnetesti
- Mätsäreitä ja möllejä
- Koirakaverit!
- Terveenä pysyminen
- Säännöllistä hierontaa
- Uusia kokemuksia yhdessä


Tässä meidän tavoitteet seuraavalle vuodelle. Niiden myötä haluamme toivottaa kaikille tavoiterikasta ja onnellista uutta vuotta 2013!!


Hus hus hammaskivi!

Meillä oli taas ilo viettää aikaa ystäväni kanssa, joka tuli Hyvinkäältä Kokkolassa käymään. Kaverini on lukenut itsensä eläintenhoitajaksi, ja niinkuin jo perinteeksi on  muodostunut, hän tutki Oliverin perinpohjin. Korvat, silmät, hampaat, kaikki. 


Takahampaista löytyi hieman hammaskiveä, joten tänään otin hammaskivenpoistajan käteeni, taskulampun suuhuni ja aloin pohdistamaan Olin hampaita. Voin sanoa ettei se mikään helppo homma ollut, mutta suurin kiitos kuuluu Oliverille, joka kärsivällisesti jaksoi vaikka poskea venytettiin ja vanutettiin hampaiden tieltä. 

Aika hyvin sain raaputettuakin hammaskiven pois, mutta kyllä sitä aina vähän jää. Varsinkin sisäpuolella olevia hampaita en saanut raaputettua. Kaverini suositteli kunnollista hammashoitoa noin viiden vuoden kuluttua. Nyt kuitenkin Oliverin hampaat ja meidän ahkera hampaiden harjaus saivat kovasti kehuja. Oli kuulemma todella hyvässä kunnossa miehen kita. Jatkakaamme siis samaan malliin! n___n


tiistai 25. joulukuuta 2012

Wruff Eve


Jouluaatto oli rankka päivä pienelle koiralle. Aamulla aikaisin lähdettiin mökille meren rannalle. Sinne päästyämme teimme ensin n. 3km lenkin maalla ja vielä puolen tunnin kävelylenkin jäällä. Oliver nautti niin paljon kun sai juosta vapaana pää viidentenä jalkana.

Ulkoilun jälkeen olikin hyvä siirtyä sisälle katsomaan joulurauhan julistusta ja valmistautua itse joulun viettoon. Saunaan Oliver ei tänä jouluna tullut, vaan se piti tiukasti silmällä pöydälle ilmestynyttä kinkkua. Kun sitä ei tippunut keneltäkään, eikä ruokailua aloitettu heti siltä istumalta, päätti Oliver repiä omat lahjansa ennen aikojaan. Niihin kun oli piilotettu koirankeksit hajua tuomaan :D Saipahan sitä jotakin suuhunsa.


Olin varannut Oliverille pienen pussin märkäruokaa "jouluateriaksi". Annoin sen samaa aikaa kun me ihmisetkin aloimme syömään. Noh, herrahan hotki oman ruokansa alta aikayksikön. Sen jälkeen se meni vielä kollaamaan lahjat läpi. Pian se laahusti keittiöön oudon näköisenä.. se laahautui veljeni viereen ja oksensi kaiken juuri syömänsä keittiön matolle.. Hyvää ruokahalua kaikille! Onneksi meillä ei olla mitään hienohelmoja, vaan jäljet siivottiin ja ruokailua jatkettiin. Oliver poistui nolon näköisenä ruokapöydän alle. Oppikohan se tästä jotain?

Kun vihdoin päästiin availemaan lahjoja, jalkojemme juuressa makasi yksi kappale hyvin väsynyt koira. Illalla kotosalla se ei jaksanut enään välittää lopuista lahjoista, vaan mielummin nukkui tyytyväisenä pää pöydän alla. Ilmeisesti se on kuitenkin ollut kiltti tänä vuonna, koska paketteja se sai kaikista eniten. Ihana joulu kaikenkaikkiaan, mitään en muuttaisi <3

ja tässä vain osa Oliverin saamista lahjoista..

perjantai 21. joulukuuta 2012

Se on kohta täällä..

..joulu joulu joulu! Eilen huristelimme Oliverin kanssa Kokkolaan, kotiin hyvin ansaitulle joululomalle! Kalenterin luukkuja on ahkerasti availtu, siivottu ja kuusikin pystytetty. Oliver on tarkkana valvonut lahjojen paketointia ja tarkastanu kaupasta tuodut jouluruuat. 

Jouluaattoa lähdemme viettämään perinteisesti mökille. Oliverkin pääsee joulusaunaan ja syömään oman pikku jouluateriansa. Illan vietämme ihan kotosalla oman pikku perheemme kanssa ja availlaan joululahjat. Näytti siellä kuusen alla olevan muutama paketti Oliverillekin...

Tänään kävimme levittämässä jouluiloa Astalle ja Serille Kannukseen. Tarkoituksena oli treenata, mutta kylmyys vei mehut ens alkuun koirista ja lopulta omistajistakin. Sen sijaan linnottauduimme sisälle lämpimään.

Asta oli ostanut Serille sukat, joita halusin heti kokeilla Oliverille. Se kun ei ole koskaan pitänyt moisia jalassa ja olin varma, ettei se mihinkään liikkuisi. Kyllä se sitten lopulta pystyi niiden kanssa liikkua, mutta meno oli kyllä sen näköistä, että nauroimme itsemme kipeiksi. Pieni raukka, taas ne ihmiset hänelle nauraa..

Oliver esittelee ensi vuoden sukkamuotia
Tässä Serin mallin suoritus kolmella jalalla
Tässä vielä Oliverin ja Serin yhteinen Jouluntoivotus kaikille blogimme lukijoille! :)


PS. Äidilleni terkut, joka ahkerasti lukee Oliverin blogia, viimeksi tänään! :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Rally-tokon koulutuspäivä


Tänään päästiin sitten vihdoin tutustumaan lajiin nimeltä Rally-toko. Päivän mittainen kurssi piti sisällään teoriaa, lajin esittelyä, alokasluokan sääntöjen ja kylttien läpikäyntiä sekä lopuksi käytännön harjoituksia. Meitä ei ollut saapunu kurssille kun vaan neljä koirakkoa, joten jokainen pääsi harjoittelemaan paljon.

Ensimmäinen haaste tuli siinä vaiheessa, kun koiran piti tulla ohjaajan eteen istumaan. Oliver reippaana tokokoirana loi muhun kyseleviä katseita kun yritin sitä epätoivoisesti huitoa eteen. Kurssin pitäjän neuvojen avulla saimme hyvän vinkin harjoitteluun ja lopulta Oliver ymmärsi liikkeen juonen. Toki tätä pitää kunnolla vielä treenata kotona. Myös muita liikkeitä harjoiteltiin ja ne menikin todella hyvin kehujen ja aikaisemman tokopohjan avulla.


Jo käytännön harjoittelun alussa kiinnitin huomiota Oliveriin. Se oli todella vaisu, eikä yhtään oma pirteä itsensä. Nakeista ja kanakierteistä huolimatta, sitä ei kiinnostanut tekeminen vaan se suurinpiirtein laahasi mukana. Asta, joka oli myös mukana kurssilla, huomasi saman ja sanoikin ettei tuo nyt ole Oliver ollenkaan. Käytiin monta kertaa ulkona ja Oliver kyllä teki tarpeensa pari kertaa. Lopuksi se alkoi piristyä ja teki innokkaammin. Mysteeriksi jäi mikä herraa masensi, mutta nyt se on jo onneksi palautunut omaksi itsekseen.


Tykkäsin todella paljon tästä lajista, ja aivan varmasti tullaan tätä vielä harrastamaan. Kyltit kun vaan saa tulostettua, niin aletaan treenaamaan aloliikkeitä kuntoon ja jos hyvin käy niin yritetään kisaamaan helmikuussa. Niin kivaa tuo oli ja mukavaa vaihtelua tokoon. Olen koukussa!


torstai 13. joulukuuta 2012

Jos joululahjan saisin...

Joulu sieltä jo kovaa kyytiä ovelle koputtelee. Myös pikkuinen koira on kirjoittanut pukille toivomuskirjeen ja vaanii ikkunoista kurkistelevia tonttuja. Mikään ei jää häneltä näkemättä!


1. Dentastixejä namnam!
2. Kananmakuista hammastahnaa, alkaa olemaan lopussa
3. Uusi talutin tokoon. Vanha "vauvatalutin" on jo niiiiin nolo..
4. Jotta aivot saisivat työtä, olisi toiveissa jonkulainen kiva peli Nina Ottosonilta
5. HauHau-treeninameja, hauhau!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Eikä ne pakkasetkaan miellytä..

.. kun nyt sitten kiskotaa tämä kamala talvitakki päälle ja voi elämä kuinka voikaan hävettää! En varmasti näytä kuonoanikaan ulkona tässä takissa.. eihän tässä pysty edes kävelemään..!



Päästiin lopulta kumminkin ulos ja herra oli tyytyväinen

maanantai 3. joulukuuta 2012

Liebster Blog



Ollaan saatu tämä Liebster-tunnustus Hannalta ja Miralta. Kiitos paljon molemmille! :) Meiltä tunnustus lähtee seuraaville blogeille: Super Sheltti , Hertan ja Kertun blogi , Karvatappuroiden elämää , Tassuttelua Ajokin Tahtiin ja Teppo


"Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa."

1. Linkitä haasteen antanut bloggaaja ja kiitä häntä.
2. Anna haaste viidelle blogille joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen."






lauantai 1. joulukuuta 2012

Oliver lainassa + muuta mukavaa

Tänään lähdimme Kannukseen mätsäreihin. Olin luvannut Oliverin Minnamarialle junnulainaan. Tämä olisikin nyt ihka ensimmäinen kerta kun joku muu kuin minä sitä esitän, joten kyllä siinä vähän meinasi vähän jännittää :D

(c) Minnamaria Jämsä 
Olimme liiankin hyvissä ajoin paikalla ja jouduimme hetken odottelemaan autossa pientä lumisadetta ihastellen. Kävimme vielä pienen lenkin ja suuntasimme halliin. Minnamaria olikin jo tullut paikalle ja tuli oitis tervehtimään Oliveria. Oliver oli heti myyty ja Minnamaria sai junnukoiran.

Oli esiintyi todella hyvin Minnamarian kanssa, ottaen vielä huomioon ettei harjoitteluaikaa ollut paljon. Itse sain kameran käteeni ja pääsin kuvaamaan junnukehään. Ja voi kuinka mua jännitti katsoa Oliveria kehässä jonkun muun kanssa, mutta kyllä sai taas olla ylpeä tuosta pikkumiehestä!  Niin hienosti se osasia esiintyä! Minnamaria ja Oliver sijoittuivat JH1 !





Heti junnukehän jälkeen oli meidän vuoro aloittaa pienten aikuisten kehä. Olin ehkä vielä vähän jännityksissä junnukehästä, mutta onneksi Oliver hoiti hienosti parikehän ja saatiin punainen nauha. Punaisten nauhakehässä sijotuimme lopulta PUN3!

(c) Minnamaria Jämsä
Todella mukava ja erillainen mätsäripäivä kyllä oli. Ja nyt on Olin junnukoira-urakin tullut korkattua! Tämä olikin sitten tämän vuoden viimeinen mätsäri. Nokka kohti mätsärivuotta 2013! Suuri kiitos Minnamarialle kuvista, blogikilpailun voitosta ja mukavasta mätsäripäivästä! n__n


--------------------

Sitten vielä hän-josta-en-ole-ehtinyt-mainita. Meidän perheen väkiluku tosiaan kasvoi viikko sitten yhdellä talvikkopojalla. Jyväskylästä, Regalis hamsulasta meidän päiviä saapui ilahduttamaan Regalis Dasher "Nuutti". Nuutti on väriltää helmiäisnormaali ja luonnetta hänestä löytyy vaikka muille jakaa. Saas nähdä millainen hurmuri herra hänestä vielä kuoriutuu. 




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kuvakisan voittaja!

Te olette nyt äänenne antaneet (yhteensä 315 kpl, vau!) ja valinneet hauskimman kuvan kaikista kymmenestä upeasta kuvasta. Voittajaksi huimalla 92 äänellä selviytyi Usva ja Kami hauskalla pukkihyppelykuvallaan :D 

Paljon onnea voittajalle ja suuri kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille ja kuvia äänestäneille! :)


Laittaisitko Jaana osoitetietosi vielä mulle sähköpostilla, (windi_90 (ät) hotmail.com) niin saadaan palkintopaketti matkaan! :)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

How to Wash a Dog

Aijaa, kuka muka on pudottanut kaikki karvansa? Eii ainakaan meidän kaljupuli Oli. Muistatteko vielä miltä sen turkki näytti syyskuussa? Ja silloin muka luulin sen olevan jo kalju... Koska jäljellä olevilla haivenilla ei ollut enään mitään väliä, päätin pestä koko koiran. En muista taaskaan milloin sen olisin viimeksi tehnyt.. Yleensä pesen koko koiran vain tarvittaessa ja näyttelyitä varten korvakarvat ja valkoiset kohdat.  


Ensin meinasin pestä koko koiran pelkällä helokkikukkaöljyshampoolla (mikä sanahirviö!), mutta tehdessä nälkä kasvoi, jolloin otin mukaan valkaisevan shampoon, jolla pesin valkoiset osat. Oliver raukka oli koko pesun ajan niin loukkaantuneen ja nolon näköinen. Se kun niin rakastaa vettä ja pesua. 




Pesun jälkeen harjasin ja kuivasin turkin kunnolla. Oliver rakastaa hiustenkuivaajaa. Siitä näkee kilometrien päähän kuinka se tykkää lämpimästä tuulahduksesta turkissaan. Tämän takia se varmaan myös asettuu aina pölynimurin taakse seisomaan, vaikka muuten kuollakseen pelkää koko konetta. Pyyhkäisinpä vielä korvat puhtaaksi ja leikkasin kynnet. Oikea hemmotteluhoito sanon minä!

Nyt on puhdas ja ankarasta kuivaamisesta väsynyt koira makoilemassa jalkojen juuressa. Nyt saa iso ja muhkea talviturkki luvan kasvaa, eikös niin, pliis?

lauantai 17. marraskuuta 2012

Treeniseuraa

Näin ensiksi muistuttelen kuvakisaäänestyksestä. Käykäähän äänestämässä, jos ette vielä ole!

Eilen Asta ja Seri kävivät kylässä ja samalla mentiin treenaamaan tokoa tuohon lähikoulun pihalle. On niin paljon kivempi treenata jonkun kanssa, kuin yksin. 

Mitähän Serillä on mielessä..?
Otettiin paikkista oikein kunnon häiriöiden kanssa. Kävelijä, pyöräilijä ja autoilija, mutta hienosti molemmat koirat pysyivät paikoillaan! Oliverin piti kyllä sanoa muutamat wuffit sille kävelijälle, mutta ihmeen rauhassa se muuten pysyi.

Toimittiin myös toisillemme liikkureina ja siinä saikin hyvää seuruuharjoitusta. Kun Oliver seuraa hienosti, niin sitten minä joko kävelen vinoon tai liian hitaasti. Taas kerran koira osaa, mutta ohjaaja ei niinkään. Syytän tietenkin sitä, että oli niin pimeää :D


Nyt saa joulu alkaa tulemaan, Oliver sai nimittäin tänään joulukalenterinsa. Kyllä se heti haistoi mistä oli kyse ja kovasti on kytännyt kalenteria illan aikana. Vielä pitää jaksaa odottaa..

...ja odotuksesta puheenollen. Meidän perheen väkiluku kasvaa viikon päästä jälleen yhdellä, mutta siitä lisää myöhemmin.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Edistystä tottelevaisuus rintamalla

Sunnuntaina oli jälleen treenit, ja taas sain olla ylpeä tuosta pikkumiehestä! Kaikista hienointa on huomata ilokseen edistystä semmoisissakin asioissa, joissa ei sitä edes tiennyt tarvisevansa. Se on mielestäni yksi hieno piirre tokossa. Aina on jotain opittavaa ja monta kertaa ehtii hämmästyä.


Ollaan tässä nyt ehkä vuosi sitten, kun näissä treeneissä alettiin käydä, pareittain ja pienissä ryhmissä tekemään luoksetuloja. Harjoituis toimii niin, että ohjaajat suorittavat luoksetulot vastakkain. Varsinkin aluksi Oliver oli todella säikky vieressä suorittavaa koiraa kohtaan ja teki pienen lenkin, eikä luoksetulo ollut suora. 

Sunnuntaina teimme tämän saman harjoituksen kolmen koirakon voimin. Kaikkien koirien tuli lähteä samaa aikaan ristiin ohjaajiensa luokse. Toistimme saman likkeen muutamaan kertaan vaihtaen paikkoja ja ilokseen sain huomata kuinka Oliver joka kerta keskittyi vain mun käskyyn ja luoksetulo oli vauhdikas ja suora! Olin aina elänyt siinä uskossa, ettei meillä ole enään mitään kehityttävää tässä, mutta ihmeisesti olinkin väärässä!
Treenattiin myös sitä kamalaa noutokapulaa ja nyt ollaan saatu siihen liitettyä liikkuminen eteenpän! Seuraavaksi pitäisi saada herra hienohelma poimimaan se kapula suuhunsa sieltä maasta :D

lauantai 10. marraskuuta 2012

Kuvakisan äänestys alkakoon!


Kiitos paljon kaikille kuvakisaani osallistuneille! Kuvia tuli kymmenen kappaletta ja jokainen niitä sai hymyn huulilleni. Kiitos tästä! 

Nyt lähtee käyntiin äänestys! Äänestys tapahtuu palkista oikealta. Äänestää saat vaikka kaikkia kuvia, jos ne sinun mielestäsi olivat hauskoja. Kunhan et äänestä omaa kuvaasi, ollaan kumminkin rehellisiä. Äänestystä saa linkittää eteenpäin ja ääniä kuvalleen hankkia. Tässäkin muistetaan olla rehellisiä, niin kaikilla on samat mahdollisuuden. Äänestysaikaa on 24.11 asti. Seuravana päivänä julistan voittajan, jolle lähtee palkinto.

Eikun selaamaan kuvat läpi ja äänestämään! Onnea kisaan kaikille tasapuolisesti! :)

HUOM! Huomatkaa, että äänestys tapahtuu tuossa oikealla ----->  EI kommentoimalla! Kiitos :)












PISSSTT! Painamalla ensimmäisen kuvan auki, voit helposti selata kaikki kuvat isommalta näytöltä!!

tiistai 6. marraskuuta 2012

11 vastausta


Ideana on siis vastata 11 kysymykseen, jotka haasteen heittäjä on laatinut. Tämän jälkeen pitää keksiä itse uudet 11 kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat vastaamaan niihin.

Meille tämä haaste tuli Heidiltä, Cardiwe's sheltit blogista, kiitos! :)

Tämmösiin kysymyksiin haluttiin vastausta meiltä:


1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?
Suurin syy tähän oli ehkä ajankohta. Silloin kun ensimmäistä shelttiä etsin, en vielä tiennyt mitään mistään terveysseikoista tai muista kriteereistä, mitkä nyt olisi todella isoja seikkoja pennun valinnassa. Silloin riitti kuin oli vain soopeli uros vapaana ja sitä lähdettiin sitten katsomaan. Voin vain kiittää onneani siitä, että sain noin terveen ja hyväluontoisen koiran.

2. Oletko katunut hankkimaasi koiraa/rotua? Miksi?
En ole katunut. Koira on osoittautunut unelmianikin paremmaksi harrastuskaveriksi ja rotu tulee aina olemaan lähellä sydäntä.

3. Mikä on turhin kouluttamasi asia koirallesi? Entä hyödyllisin/tärkein?
Turhia asioista ollaan opeteltu vaikka ja kuinka :D "kuoleminen", "esineen sylissä pitäminen" ym temput.
Hyödyllisin on ehkä ollut "kellon soittaminen" joka meillä merkitsi ulos pääsemistä. Vauva Oliver oppi äkkiä soittamaan ulko-oven vieressä olevaa kelloa pissahädän merkiksi. Ja kun kello soi, silloin juostiin ulos. 


4. Millaisena näet elämäsi koiranomistajana 5 vuoden päästä?
Näen itseni kiskovan vaikka väkisin aikaa koiran, toivon mukaan koirien, kanssa harrastamiseen viikoittain. Se asia on varmaa, että meillä ei koirat koskaan saa joutua sohvaperunoiksi, jos se vaan on musta kiinni.

5. Turhin koiriin liittyvä ostoksesi? Entä hyödyllisin?
Joka vuosi tulee Olille ostettua oma suklaakalenteri ennen joulua, ja sitä nyt voi pitää aika turhana. Mutta pitäähän pikkuisellakin olla oma kalenteri, eikö niin?
Hyödyllisin on ehdottomasti ollut naksutin, jota en kuitenkaan ole itse ostanut, vaan se on "peritty" kaverilta. 

6. Koirasi tekemä tuhotyö, jota et ikinä unohda?
Vauva-Oli päätti tylsän yksinjäämisen seurauksena parturoida meidän yucca-palmun uuteen uskoon...

7. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?
Niitä on kyllä paljon.. Mutta ehkä joku semmoinen hetki kun tuntee ja tietää, että on oikeasti osannut kouluttaa koiran hyvin.

8. Onko mahdollisesti seuraava koirasi samaa rotua kuin nykyinen? Miksi/miksi ei?
Kyllä ainakin haluaisin, että olisi, koska tämä rotu sopii niin hyvin meidän perheen elämään. Jos vain löytyy ihana ja terve sheltti, niin kyllä se voisi olla seuraava koira.

9. Milloin sait ensimmäisen koirasi?
17.7.2009, Shandy's Oliver Twist haettiin kotiin <3

10. Omistaako koirasi jonkin mittatilauksena tehdyn / käsintehdyn tarvikkeen?
Meillä on muutama panta tilattu mittatilauksena, mutta siihen ne onkin vielä toistaiseksi jääneet.

11. Koiraharrastuslaji, jota et ole kokeillut, mutta haluaisit?
Rally-toko, flyball ja paimennus.



Koska kaikki hienot kysymykset on jo kysytty, ja muutama omakin:

1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?
2. Mikä paras puolesi koirankouluttajana? Entä huonoin?
3. Mikä on koiranomistamisessa parasta?
4. Minkälaisia metodeja käytät koiriesi kouluttamiseen?
5. Oudoin kommentti koiriisi liittyen?
6. Mitä koirasi on opettanut sinulle?
7. Mistä keksit koirasi nimen?
8. Koirasi erikoisin lempinimi?
9. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?
10. Millä perusteella olet valinnut koirasi nykyisen ruokavalion?
11. Yksi asia, minkä haluaisit koirasi ehdottomasti tietävän?


Haastan seuraavat upeat blogit:



keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kuulumisia ja kuvakisamuistutus

En olekkaan pitkään aikaan kertoillut mitä meille kuuluu. Kaikesta pienestä kun ei erikseen jaksa postausta kirjoittaa, niinpä kerään kaiken nyt tähän yhteen pakettiin. 

Mitä meille kuuluu.. no meillä ainakin näkyy tämä armoton karvanlähtö, jota on nyt kestänyt melkein kaksi kuukautta. Kokoajan saisi olla imuroimassa, mutta nyt lopulta olen antanut asian vaan olla ja karvakoirien juosta iloisesti lattioilla. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu.


Talvi siis tuli tännekin ja yks herra on taas onnensa huipulla kun lunta riittää ja sitä saa syödä lenkit pitkät. Se meni niin sekaisin lumen näkemisestä, että pyöri hetken ympäri silkasta ilosta. Hyvä, että joku sentään nauttii. Itse vihaan kun tulee niin liukasta...


Pari viikkoa sitten tuli myös odotettu paketti Peteltä. Tälläkertaa tilasin kaikkea oikeasti tärkeää, tai niin ainakin haluan itselleni uskotella :D Uusi hammasharja vanhan ja kuluneen tilalle, uusi Flexi vanhan ja kuluneen tilalle sekä sinistä vilkkuva huomiovalo. Paketti sisälsi myös ne kauan hankintalistalla olevat Easy Rider - autovaljaat. Kunnollisia mittaohjeita ei tilatessa löytynyt, mutta oikein sopivilta tuo S koko vaikuttaa. Niissä kun on niin paljon säätövaraa jokasuuntaan. Oliver ei taaskaan ilahtunut.. se ei hievahtanutkaan kun puin sille valjaat ekaa kertaa päälle.


Ilmoitin meidät Rally-tokon koulutuspäiville joulukuulle. Oon niin innoissani tuosta! Ehdin jo luopua toivosta, ettei koko laji tänne suunnalle koskaan enään rantaudu, mutta nyt Kannuksessa järjestetään kokonainen koulutuspäivä! Toivottavasti kohta mekin saadaan merkata rally-toko harrastusten joukkoon.

Ja lopuksi haluaisin vielä muistutella KUVAKISASTA, johon voi vielä osallistua viikon ajan. Vasta kaksi kuvaa on saapunut, joten nyt kaikki mukaan! En usko, ettei kukaan ole koskaan napannut koirastaan hauskaa kuvaa, enen. Tässä vielä motivaatioksi kuva palkinnoista, mitkä voittajalle lähtee.